Miami

Tampere | Plevna

Lajityyppi: Draama, kotimainen.
Kesto: 1 t 59 min.
Ohjaus: Zaida Bergroth.
Pääosissa: Krista Kosonen, Sonja Kuittinen, Kristian Smeds, Christian Lindroos, Janne Reinikainen, Juhan Ulfsak, Alex Anton.

Finnkinon Kuukauden elokuva elokuussa 2017!

Eräänä iltana toisistaan erillään kasvaneet sisarukset, show-tanssija Angela (Krista Kosonen) ja 19-vuotias pikkukaupungin tyttö Anna (Sonja Kuittinen), tapaavat toisensa uudelleen.

Angelan elämä kimaltelee klubien ja yökerhojen lavoilla. Ujo pikkusisko Anna etsii vielä paikkaansa maailmassa. Angela ja häntä ympäröivä riemu, glitter ja glamour vetävät Annaa puoleensa.

Angela houkuttelee Annan mukaansa tanssikiertueelle hämärille lavoille ja neonvaloissa kylpeviin klubeihin.
Vimmaisen ja säteilevän Angelan kanssa on hauskaa. Anna toivoo, että matka hyvittää menneet vuodet ja tuo sisarukset viimein yhteen. Anna ei tiedä, että Angela on vaikeuksissa.

Angelan menneisyys ei päästä heitä otteestaan ja yhteinen kiertue muuttuukin pakomatkaksi. Sen aikana Annalla ja Angelalla on oltava ensimmäinen yhteinen unelma.

Miami-elokuvan on ohjannut kotimaassa ja kansainvälisesti palkittu Zaida Bergroth.

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 20.10. klo 14.20
  • su 22.10. klo 12.30
  • ke 25.10. klo 14

Tapahtumapaikka: 

Tapahtuman lisätiedot:

Ikäraja: 

K-12

Järjestäjä: