Tehdas on ulkopuolella

Mänttä-Vilppula | Serlachius-museo Gustaf

Vilnassa syntynyt ja Pariisissa asuva Esther Shalev-Gerz (s. 1948) on hienovireinen käsitetaiteilija, joka tarkastelee valokuva- ja videoteoksissaan kulttuuristen identiteettien rakentumista sekä perinteisten ammattien asemaa globaalissa ja nopeasti digitalisoituvassa maailmassa.

Tehdas on ulkopuolella -näyttely sisältää useita toisiinsa nivoutuvia teoskokonaisuuksia, joiden teemat nousevat esiin myös pienen suomalaisen teollisuuspaikkakunnan historiasta. Tehdas on rytmittänyt Mäntän jokapäiväistä elämää sukupolvien ajan. Samaan aikaan perinteisen teollisuuden jyrkkä rakennemuutos on koskettanut paikkakuntaa syvästi.

Sound Machine -teoksessa (2008) tekstiilitehtaan koneet ovat vaienneet ja työntekijät muistelevat meluisia työvuorojaan. The Last Click (2010–11) kertoo arvostetun kameratehtaan kaatumisesta ja esittelee tyhjentyneitä tehdasaleja. Describing Labor -teoksen (2012) aiheena on työn kuvaaminen taiteessa.

Keskieurooppalaisessa aarnimetsässä kuvattu videodiptyykki Dead Wood (2016) palauttaa mieleen ajan ennen puu- ja paperiteollisuuden syntyä. Runollinen teos on tutkimusretki metsän olemukseen neljän eri aloja edustavan henkilön kanssa. Näyttelyn kuraattori on Timo Valjakka.

Serlachius-museo Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2, Mänttä, p. 03 488 6800, www.serlachius.fi

Avoinna:
Talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18.

Pääsyliput:
Aikuiset 10 e, opiskelijat ja eläkeläiset 7 e, alle 18-v. maksutta.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 1.4.2017–1.4.2018

  • ti
  • ke
  • to
  • pe
  • la
  • su

Tapahtumapaikka: 

Serlachius-museo Gustaf

Sijaintikunta: 

Mänttä-Vilppula

Käyntiosoite: 

R. Erik Serlachiuksen katu 2

Postitoimipaikka: 

Mänttä

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

Aikuiset 10 e, opiskelijat ja eläkeläiset 7 e, alle 18 v. maksutta