Kaksin - Vuokko Isakssonin ja Tuija Vähävuoren nykytilkkutaiteen näyttely

Kangasala | Art Villa Armas

Galleria Art Villa Armaan elokuun KAKSIN, nykytilkkutaiteen näyttelyssä on esillä kahdein tilkkutaiteilijan, oululaisen Vuokko Isakssonin ja lahtelaisen Tuija Vähävuoren teoksia. He ovat ystäviä monien vuosien ajalta ja toteuttavat tänä kesänä pitkäaikaisen haaveensa yhteisnäyttelystä. Innostunut ja luova ote tilkkuilmaisuun ovat molemmille tekemisen lähtökohta ja intohimo. Molemmat ovat valtakunnallisen Tilkkkuyhdistys Finn Quilt ry:n jäseniä.

Vuokko Isaksson (KM ja tekstiilityön opettaja) on taiteillut kangastilkkujen kanssa teini-iästä lähtien ja opettanut luovaa tilkkuilua vuodesta 1970 niin kotimaassa kuin ulkomailla. 20 vuotta hän opetti ja sittemmin perusti luovan tilkkuilun TilkkuVirrat-festivaalin Virroille. Hän on julkaissut kolme kirjaa. Hänen 50-vuotisjuhlanäyttelynsä oli vuonna 2015 Kemin taidemuseossa ja hän toimi samana vuonna kuraattorina Oulun Taidemuseon amerikkalaisen tilkkutaiteen Quilt Visions - näyttelyssä. Isakssonin taidetta on ollut esillä ulkomailla 14 eri maassa. Stuttgartissa 2015 pidetystä näyttelystä on nähtävillä muutamia töitä myös tässä näyttelyssä. Isaksson on eläkkeellä opetustyöstä, taiteilee edelleen ja työskentelee väitöskirjan parissa Itä-Suomen yliopistossa, aiheena tilkkutäkin kehitys nykytilkkutaiteeksi vuosina 1945 - 2015.

Tuija Vähävuori (KM, KteO) toimii tekstiilityön opettajana seudullisessa kansalaisopistossa Lahdessa. Hän on osallistunut lukuisiin nykytilkkutaiteen yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Vähävuoren opetusaineita ovat mm. tilkkutyöt huovutus ja kankaankuviointi. Ilmaisullinen käsitöiden tekeminen koukuttaa häntä myös vapaa-aikana. Varsinkin luova tilkkuilu on kiehtovaa ja luonto tarjoaa loputtomasti innoituksen lähteitä. Tästä osoituksena näyttelyssä on esillä hänen uusimpia luontoaiheisia teoksia. Tekstiilitöissä häntä kiehtoo erityisesti materiaalien ja työtapojen moninaisuus. Tuija Vähävuoren ulkomaan matkat ovat suuntautuneet enimmäkseen tilkkualan tapahtumiin, joissa hän on luonut kontakteja alan toimijoiden kanssa ja ammentanut vaikutteita niin opetustyöhön kuin omaan tilkkuilmaisuun. Yhteistyö on poikinut silloin tällöin kutsuja opetusvierailulle.

Näyttelyteokset edustavat nykytilkkutaiteen tekemistä, jolloin lähtökohtana on teoksen sisältö. Materiaalien ja työtapojen monipuolinen käyttö palvelee sisällöllistä ilmaisua. Teokset eivät ole käyttöesineitä vaan tekstiilikuvia, mutta tarkkasilmäinen katsoja tunnistaa niissä myös tilkkutyötraditio läsnäolon.

Bussi nro 40 päätepysäkiltä Pikonlinnassa on n 200 m galleriaan.

Näyttelyn avajaiset ovat 2.8. klo 18. Tervetuloa!

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 3.8.–30.8.

  • ke klo 16–19
  • to klo 16–19
  • pe klo 16–19
  • la klo 12–18
  • su klo 12–18

Tapahtumapaikka: 

Art Villa Armas

Sijaintikunta: 

Kangasala

Käyntiosoite: 

Armas Branderin katu 8

Postinumero: 

36280

Postitoimipaikka: 

Pikonlinna

Tapahtuman lisätiedot: